Voi jos olisin kesäkuun alussa uskonut tämän päivän tällaisena tulevan. Silloin listasin, mitä kaikkea tänä kesänä saankaan aikaan.

No, en lukenut 160 kirjaa. En tainnut lukea edes kymmentä. Tai ehkä juuri ja juuri. Niistä noin kaksi olivat sellaisia, että ne pitikin lukea. Kahdeksasta ns. pakollisesta kirjasta en lukenut yhtään. Ei napannut.

Tutkielma. Luovutin. Ei siitä sen enempää.

Kirjoitukset? Sallikaa minun nauraa. Niihin on vielä ainakin kuukausi. En minä vielä lue. Turha luulo. Luen vasta, kun on pakko. Psykologia ja uskonto menisivät kai lukemattakin. Tai menisivät ne, olen niissä hyvä. Perkele sentään. Olen niissä hyvä!

Täydellisen mitäänsanomattomien, mitättömien ja turhien koulutöiden sijaan olen nukkunut, lukenut, syönyt ja rentoutunut. Niitä vartenhan loma on? Tein minä töitäkin. Kiersin kaikki festarit, joita suunnittelinkin. Pidin hauskaa ja koin huonoja päiviä. Hei kaverit, minä elin. Raadoin niska limassa leipomon tukahdattavassa kuumuudessa. Heräsin kolme viikkoa aamuisin neljältä. Tein tuhansia, tuhansia (helvetin pahoja) cookieseja käsin! Pesin 140 oksennukselta haisevaa sitruunapullavuokaa juuriharjalla. Kokosin laatikoita, pursotin muffinsseja, tein sitä, tein tätä. Sain rahaa. Loikoilin. Tuijotin Frendejä. Kuuntelin musiikkia. Nauroin. Paloin. Vilustuin. Itkin. Kirjoitin. Vihasin. Rakastin. Tein elämästäni elämää.

Niin! Puren ensimmäistä opettajaa, joka uskaltaa syyttää minua laiskaksi. Varmasti puren.